Oct 5, 2009

Here we go again

Nytten on luvassa iso kuva postaus. Innostuttiin Lauantaina poikakaverin kanssa räpsimään kuvia, toivottavasti ette ihan kyllästy. Nämä kuvat on myös väärässä järjestyksessä, eli alkaa loppu illasta. Luulisi että parin vuoden bloggailun jälkeen osaisi jo kuvat oikein laittaa..Nooh..
Eli, ensiksi menimme keskustaan syömään Morrisons nimiseen paikkaan. Suosittelen lämpimästi. Ihanat annokset ja todella isot ja palvelu myös hyvää. Sen jälkeen palattiin asunnolleni tänne etu-Töölöön ja alettiin juomaan hieman siidereitä ja peaiemaan korttia musiikin soidessa. Illan suunitelmana oli mennä baari kierrokselle, mutta kävi sitten niin että kävin on the rocksissa kääntymässä ja pika ruokalan kautta kotiin. Että näin tällä kertaa. Ulkona oli sellainen ilma et pienempi tyttö olisi lentänyt ilmaan. Sama jatkuu nyt, pelottaa et puhuri vie Pablon mennessää. Mulla ei nyt kummempaa blogattavaa ole, koitan tänään saada yhden naisen kiinni eräästä lupaavasta harjoittelu paikasta..Jos onnistun niin kerron lisää kun on enempi tietoa asiasta.

Asu numero 2, eli siis illan asu: Jacket, from random shop, London. Tee
-shirt, Second hand. Shorts, beyond retro, London. Over the knee boots, Zara. Bag, asos.com.


Nämä kuvat siis täysin väärässä järjestyksessä, mutta eipä kai haittaa..
































Poikaystävän ottamia lähipotretteja :D


















Pablo











Menossa syömään.
Outfit number 1.
Shirt, JC. Shorts, forever 21, Boots, nelly com. Bag, asos.com.















8 comments:

  1. whooa nice pictrs anyway :))
    cool style nd outfits :))

    ReplyDelete
  2. i like xxl boots and dog ooh god!!

    ReplyDelete
  3. Komppaan edellisiä; Buutsit on mahtavat! Ja tykkään oikeestaan molemmista asuista ihan tosi paljon. Tuli himo koittaa myös shortsit+sukkahousut -yhdistelmää. Tuntuu vaan, että muut saa näyttämään ne hyviltä, mutta mun päällä k.o. yhdistelmä näyttää ihan typerältä. :-D

    ps Ja Pablo on tietysti taas maailman suloisin!

    ReplyDelete
  4. boots and leather shorts are super!!!!!!!

    ReplyDelete
  5. I love your navy coat!

    colormenana.blogspot.com

    ReplyDelete

Thanks for dropping by, please leave a scar

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...